Kollikissoja ja syyshyrinöitä

Kävin eilen äitini kanssa kylässä eräällä henkilöllä (ja hänen tyttärellään), joka on toisinaan läheisempi kuin sukulaisemme. Hän muistaa syntymäni, ja hän antoi minulle lahjaksi Nukkumatin (joka nykyisin asustaa Muistojenlaatikossa syötynä ja virttyneenä monta muistoa sisällään), kun olin pieni. Vein viemisinä itsetekemääni suklaata - ja se maistui! 

Yllätyksekseni heillä asui kaksi pörröistä poikakissaa. Tai olen kyllä useaan otteeseen kuullut, että heillä on kissoja, mutten jotenkin osannut silti niitä odottaa. Vannoutuneena koirien ystävänä laitan nyt tähän kuitenkin kuvia kissoista, jotka olivat loppujen lopuksi hyvinkin söpöjä.

Näistä kissoista vaaleampi oli selvä nautiskelija niin kuin kissat yleensäkin ovat. Harmaa taas oli oikea piilohumoristi.

Saimme kahvia ja teetä juodaksemme ihanien marenkileivosten kera! Omalle kohdalleni oli valittu teemaan sopiva muki.

Äitini valitsema hauska nauha teki vaikutuksen myös kissoihin. Hetkeä myöhemmin kiehkura ei ollut enää näin viehkeä...

Seuraavaksi suuntaan askeleeni koiramme kanssa vanhemmilleni ja käyn kysymässä, josko heillä on jotain päiväsuunnitelmia. Mieheni tosin muistutti aamulla ennen töihin lähtöään, että olen luvannut mennä Omenaan siskoni kanssa. Saattaa olla. 

PS. Sokeritesti ei ollutkaan niin paha! Tosin en nyt päivittäin sellaisessa kävisi...